sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Hamburg

Grüße aus Hamburg!

Torstaina aikaisin aamulla lähdin kimppakyydillä kohti Hampuria. Ensimmäistä kertaa pääsin autobahnoille, ja hetken istuinkin kauhusta kankeana vauhdin takia. 500 kilometrin matka taittui vähän reilussa neljässä tunnissa, hidasteina nopeammalle matkalle oli muutamat työmaat. Suomessa 80 km/h tuntuu melko etanavauhdilta tuon reissun jälkeen..

Hampuri on kyllä yksi tähänastisista näkemistäni paikoista kaunein. Nähtävää olisi riittänyt useammallekin päivälle, mutta tunnetuimmat paikat tuli kierrettyä. Olisi voinut harkita askelmittarin mukaanottamista, sillä kolmen päivän aikana tuli käveltyä enemmän kuin tarpeeksi.

Maisemien lisäksi tuli taas opittua paljon saksalaisesta kulttuurista ja tavoista. Esimerkiksi juuri Hampurissa ihmisiä saatetaan tervehtiä sanomalla "Moin!", joka on käytännössä sama kuin "Hallo!". Tästä tunnistaa hampurilaisen, jos tervehdyksen kuulee muualla.







 

Sääolosuhteet olivat yllättävän hyvät, vaikka rannikkokaupungissa on tapana olla sateista ja tuulista. Ja hyvä niin, sillä monet paikat olisi jäänyt näkemättä, mikäli sää olisi ollut huonompi.




Rathaus







HafenCity






Kuuluisa St. Michaelis-Kirche tuli myös nähtyä pikaisesti. Planetarium vuorostaan oli eräänlainen elokuvateatteri,  jos nyt niin voisi paikkaa kuvailla. Paikassa on siis erilaisia näytöksiä pääasiassa avaruuteen ja tähtitieteeseen liittyen. Erikoisen näytöksestä teki sen, että itse valkokangas oli katossa, joten myös tuolit oli makuuasennossa. Avaruuteen liittyvä sanasto saksaksi on itselläni melkko heikkoa, joten kauheasti tietoa ei jäänyt mieleen. Mutta kokemuksena erittäin hieno!



Seuraavana matkana onkin Milano. Sitä odotellessa!

- Sanna






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti